Yhdistyksen säännöt

1 § Yhdistyksen nimi on Kotkan Korttelikotiyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Kotkan kaupunki.

2 § Yhdistyksen tarkoitus on tukea asukkaiden alueellista toimintaa ja koordinoida vapaaehtoistyötä. Yhdistys on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton, yleishyödyllinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys.

Perustaa mahdollisuuksien mukaan alueellisia korttelikoteja asukkaiden yhteistä virkistys-, kerho- ja harrastustoimintaa varten.

3 § Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys

pyrkii kehittämään asuinalueita yhdessä asukkaiden, viranomaisten, päättäjien ja elinkeinoelämän kanssa kestävän kehityksen hengessä.

Järjestää vapaaehtoistyön kurssi- ja koulutustoimintaa, kokouksia, tapaamisia ja asukastapahtumia sekä retkiä ja muutoinkin edistää asukkaiden yhteistoimintaa, ja tekee ennaltaehkäisevää työtä syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

Harjoittaa asukkaiden opastusta ja neuvontaa mm. matalan kynnyksen digiopastusta, julkaisu- ja tiedotustoimintaa sekä järjestää erilaisia kulttuuritapahtumia.

Suunnittelee ja toteuttaa erilaista voittoa tavoittelematonta työvalmennustoimintaa, on rekisteröity kuntouttavan työtoiminnan palveluntuottaja sekä välityömarkkinatoimija.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi laillisen luvan nojalla järjestää rahankeräystä ja arpajaisia sekä hallita irtainta ja kiinteää omaisuutta ja vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja. Yhdistys pyrkii hankkimaan toimintansa mahdollistamiseksi varoja eri kohteista, kuten mm. kunta, valtio, yhdistykset ja EU.

4 § Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä jokainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Jäsenet hyväksyy yhdistyksen johtokunta.

5 § Yhdistyksen jäsenet ovat varsinaisia tai kannattavia jäseniä. Kannattavaksi jäseneksi voi liittyä yksityinen henkilö, oikeuskelpoinen yhteisö tai säätiö, joka haluaa tukea yhdistyksen toimintaa. Kunniapuheenjohtajaksi ja kunniajäseneksi, yhdistys voi kokouksen päätöksellä kutsua toimintaansa ansiokkaasti edistäneitä henkilöitä. Varsinaiset ja kannattavat jäsenet suorittavat yhdistykselle vuotuisen jäsenmaksun, jonka suuruus määrätään syyskokouksessa.

6 § Jäsen, joka ei noudata yhdistyksen sääntöjä tai muutoin vahingoittaa yhdistystä, voidaan johtokunnan päätöksellä erottaa yhdistyksestä. Erotetulla on oikeus saattaa erottamispäätös yhdistyksen kokouksen tutkittavaksi jättämällä valituskirjelmä johtokunnalle (30) kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa saatuaan tiedon erottamisesta.

7 § Yhdistyksen päätösvaltaa käyttävät yhdistyksen kokoukset, joita ovat Kevätkokous huhtikuun loppuun (30.4) mennessä, Syyskokous marraskuun loppuun (30.11) mennessä, sekä ylimääräiset kokoukset.
Ylimääräinen kokous pidetään, milloin johtokunta katsoo sen tarpeelliseksi tai yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä kirjallisesti johtokunnalta vaatii.

8 § Yhdistyksen kokouksissa on yksi (1) ääni jokaisella varsinaisella jäsenellä ja kannattavalla jäsenellä.

9 § Kokouksista tai muista tilaisuuksista yhdistys ilmoittaa vähintään neljäätoista (14)päivää ennen asianomaista kokousta tai tilaisuutta postitse lähetetyillä kutsuilla tai yhdistyksen kokouksessaan määräämissä lehdissä. Ellei näissä säännöissä toisaalla toisin määrätä tehdään päätökset yhdistyksen kokouksissa yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

10 § KEVÄTKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT:
Kokouksen avaus

Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjan- tarkastajaa.

Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

Hyväksytään kokouksen työjärjestys.

Esitetään tilinpäätökset, vuosikertomukset ja tilintarkastajan lausunto.

Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle ja muille vastuuvelvollisille.

Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

11 § SYYSKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT:
Kokouksen avaus

Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjan - tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa.

Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

Hyväksytään kokouksen työjärjestys.

Hyväksytään yhdistyksen toimintasuunnitelma

Hyväksytään yhdistyksen tulo- ja menoarvio

Päätetään jäsenmaksun suuruudesta.

Valitaan yhdistykselle puheenjohtaja.

Valitaan johtokunnanjäsenet erovuoroisten tilalle.

Valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja heille kaksi varamiestä seuraavan vuoden tilejä ja hallintoa tarkistamaan.

Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

12 § Jäsenten kokouksissa esittämät asiat voidaan ottaa niissä käsiteltäväksi, ei kuitenkaan päätettäväksi. Yhdistyksen kokouksissa päätettäviksi aiotut asiat tulee toimittaa kirjallisesti johtokunnalle viimeistään kuukautta ennen yhdistyksen kokousta.

13 § Yhdistyksen hallintoa hoitaa johtokunta, johon kuuluu yhdeksi (1)vuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja ja kahdeksi (2) vuodeksi valitut 10 jäsentä. Jäsenistä puolet eroaa vuosittain erovuoron mukaan. Johtokuntaan ei voi kuulua henkilö joka on työsuhteessa Korttelikotiyhdistyksen kanssa.

14 § Johtokunta kokoontuu puheenjohtajan tai hänen ollessaan estyneenä varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet johtokunnan jäsenistä sitä vaatii. Johtokunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja neljä jäsentä ovat saapuvilla. Yhdistyksen kokoukseen voidaan osallistua johtokunnan niin päättäessä myös tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana. Tästä on mainittava kokouskutsussa.

15 § Johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja sihteerin sekä rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Johtokunta voi juoksevien asioiden hoitoa varten nimetä työvaliokuntia, jaostoja ja työtiimejä.

16 § Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja yksin, varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja, kaksi yhdessä, tai henkilöt, joilla on siihen johtokunnan erikseen antama henkilökohtainen oikeus.

17 § Yhdistyksen tilit päätetään kalenterivuosittain ja yhdistyksen laatima toimintakertomus ja muut hallintoa koskevat asiakirjat on jätettävä tilintarkastajille viimeistään kuukautta ennen vuosikokousta. Tilintarkastaja antaa tilintarkastus- ja tai toiminnantarkastus kertomuksen sekä lausunnon tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä yhdistyksen johtokunnalle viimeistään 2 viikkoa ennen vuosikokousta.

18 § Yhdistyksen sääntöjä voidaan muuttaa yhdistyksen kokouksissa, jos muutoksesta on mainittu kokouskutsussa ja jos sääntömuutosta kannattaa 3/4 annetuista äänistä.

19 § Päätös yhdistyksen purkamisesta on tehtävä kahdessa vähintään kuukauden väliajoin pidetyssä yhdistyksen kokouksessa vähintään 3/ 4 äänten enemmistöllä. Jos yhdistys purkautuu, on sen varat käytettävä yhdistyksen tarkoitusta palvelevan toiminnan hyväksi jälkimmäisen purkamisesta päättäneen kokouksen päätöksen mukaisesti. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.

20 § Muissa kohdin noudatetaan voimassa olevia yhdistyslainsäädännön säännöksiä.